2022-2026: Sosionomi opinnot

Facebook muistutti tästä neljän vuoden takaisesta. Olin hakenut keväällä 2022 Lapin Ammattikorkeakouluun sosionomiopintoihin. Stressasin koko kesän sitä pääsenkö opiskelemaan. Olin aika korkealla varasijalla valintakokeen perusteella. Olihan se aika helpotus kun varmistus tuli.

Mutta miten päädyin opiskelemaan? Ja miksi sitten päätin lopettaa loppusuoralla?

Miten päädyttiin?

Olin valmistunut joulukuussa 2021 IT-tradenomiksi. Opinnot menivät yliajalle. Mielenterveys heikkeni ja sitten vielä iski koronapandemia, joka vei sitten aika syville vesille. Kuitenki sieltä noustiin ja puskettiin se samperin opinnäytetyö valmiiksi. Jouluna juhlittiin valmistumista kotipuolessa. Enemmän tuntui helpotukselta kuin tyytyväiseltä, kun se rupeama oli ohitte.

Olin päässy opintojen loppu vaiheessa hankkeen asiakkaaksi hankkeeseen, jonka piti auttaa valmistumista lähellä olevien opiskelijoiden työllistymistä. Työkkärin asiakkuus ei tuntunu kivalta. Herra näytti vaikka minkälaisia työhakemuksia, jotka jotenki vastaisi IT-tradenomin pätevyyttä. Kuitenki nämä kaikki oli ihan missä sattuu Lappia ja minua ei oikein huvittanu muuttaa.

Hankkeen kautta alettiin sitten miettimään, olisiko järkeä opiskella jotain toista alaa, jossa työllistyminen olisi varmempaa. Sitten aloimma miettimään sosionomiopintoja. Voisi jatkaa asumista Torniossa, tarvisi vain Kemissä kulkea. Olin myös lähtenyt mukaan Meri-Lapin Setan toimintaan, niin opionnot tukisi myös yhdistyshommia. Pistettiin sitten yhteishaun aikana hakemus menemään.

Valintakokeissa kävin Kemissä. Näihin piti opetella matematiikkaa uudestaan, kun en ollu vuosiin sitä harrastanut. Vissin ne meni ihan OK, kun loppujen lopuksi katsoi sijoitusta opiskelupaikasta.

Mietimme myös hankkeen kautta työkokeilua alalla. Päädyin sitten Torniossa sijaitsevaan työikäisten kohtaamispaikkaan. Täällä oltiin kesä-heinäkuu, viitenä päivänä viikossa, kuuden tunnin työpäivät. Alku sujui hyvin, mutta kun päästiin heinäkuuhun ja toiminnanjohtajat olivat lomalla. Jäätiin sitten sinne keskenämme palkkatukilaisten kanssa. Palkkatukilaisten väliset kemiat eivät pelanneet, etenkin yhden henkilön suhteen. Itselläki alko siinä pinna kiristymään ja napsahdinki sitten loppupuolella. Puhuin sitten tämän päsmäröivän henkilön kanssa asiat läpi. Bondasimme siinä, kun minulla on CP-vamma ja hänellä nivelreuma, niin kummallaki oli toimintakykyhaasteita. Oli kuitenkin helpotus kun työkokeilu loppu. Pisti miettimään, onko tämä sittenkään minun ala?

Opinnot alkaa

Opinnot alkoivat sitten syyskuun puolella. Edellisellä viikolla oli minun ensimmäiset Border Pridet, vapaaehtoisena vielä, ja siitä suoraan maanantaina aikaisin kouluun. Siinä olis kyllä kaivannu lepoviikon, mutta noh.

Ekana päivänä tuntui jo, onkohan tämä minun ala. Enempi asiakasmateriaalia. Mutta noh, puskin menemään. Jokin tuntui erilaisemmalta kuin kuuden vuoden takaiseen opintojen aloitus. Jännitti toki, mutta en osannut siinä vielä sanoa mikä.

Ekan vuoden pysyi muiden perässä, mutta sitten alkoi alaselkävaivat. Aivan hemmetinmoiset lukot. Kävely oli aika tuskaista, mutta puskin menemään. Myös tunnuin olevani väsyneempi kuin ennen. Onneksi pääsin fysioterapiaan sitten keväällä 2023.

Päätettiin opon kanssa siirtää keväälle suuniteltu työharjoittelujakso myöhemmälle. Huilalin ja tein pari kurssia muiden ryhmien kanssa.

Haasteet pahenee

Toinen opiskeluvuosi alkoi aika rankasti. Meillä oli täysiä päiviä ja tämä kuormitti paljon. Ekana vuonna meillä oli muutaman opiskelukaverin kanssa kimppakyytirinki, mutta tämä sitten kuihtui. Jotku eteni opinnoissa enemmän tai sitten tulivat raskaaksi ja jäivät sitten äitiyslomalle. Piti sitten kulkea linkkarilla. Ennen kuutta herätä ja kotona oltiin viiden maissa. Muistan kun valittelin tästä isälle, niin isä oli vain "Sellasta se työelämä on." Mietin silloin, miten tuollaista elämää pitäs jaksaa?

Yhdistyshommissa olin päätynyt varapuheenjohtajaksi. Intoa riitti enempi kuin opiskeluun. Nämäki vei aikaa kun kävin ryhmää vetämässä tai sitten kävin reissuissa. Tietysti nämäki vei jaksuja opiskeluista, mutta toisaalta piti mielenterveyttä yllä. Olin aloittanut edellisenä keväällä lääkityksen, joka piristi jonkin verran.

Kevään lopussa kävin suorittamassa työharjoittelun ensimmäisen osan kuntouttavassa työtoiminnassa. Viihdyin hyvin siellä. Kepeämpi ilmapiiri, sai olla rauhassakin. Edistin myös rästitöitä. Loppua kohden olin kuitenki aika väsynyt. Muistan viimeisenä päivänä kun päätin lepuutta silmiä, nukahdin.

Syksyllä suoritin sitten toisen osan työharjoittelusta asumisyksikössä. Tällöin oli alkanut kolmas opiskeluvuosi ja siinä sivussa kävin koululla suorittamassa kursseja. Tämä oli tosi raskas kuvio. Työpäivinä heräsin ajatellen "En mene töihin!" Kuitenki sitten sinnillä nousin ja kävin kärsimässä työpäivän. Loppukeskustelussa ohjaaja totesiki "Tämä oli aivan liian raskas paikka sinulle."

Viimeisen kevään menin sitten oman ryhmän mukana viimeiset opinnot. Nämä meni ihan OK. Suoritin myös pari inhottavaa rästikurssia. Ekalta keväältä jäänyttä kurssia yritin suorittaa, mutta ei siitä tullut mitään.

Päätin sitten kevään lopuksi, että pietetään huilia ainakin seuraava syksy.

Kovaa miettimistä

Syksy meniki sitten miettiessä. Jatkoin itseni kuntouttamista ja yhdistyshommia. Olin jo yhdistyksen puheenjohtaja. Nämä veivät entistä enemmän aikaa, kun tykkäsin kuitenkin siitä puuhasta. Keväällä olleista kuntavaaleista päädyin sitten puoleen kunnallistoimikunnan jäseneksi. Yhdistyshommat vei aikaa.

Siinä sivussa mietin, kiinostaako minua jatkaa opintoja? Olisi vain yksi rästikurssi, kaksi pitkää harjoittelua ja opinnäytetyö. Mutta kun mietin jaksamista, niin pystyisinkö siihen? Kävin myös kuntoutuspolilla tutkimuksissa, joka varmisti epäilykseni minun haasteista. Opinnot oli aika sinnillä menoa jo ekasta vuodesta alkaen.

Olin myös oppinut itsestäni paljon. Olin istunut CP-liiton etävertaisryhmässä varmaan toista vuotta? Olin myös lukenut paljon mitä CP-vamma on ja mitä haasteita se tuo elämään. Olinhan jo päälle 30-vuotias nyt. Tässä iässä toimintakyky alkaa heiketä. Sehän selittäisi sen, miksi opiskelu ei tuntunut enää yhtä vaivattomalta kuin 2016 jolloin aloitin IT-tradenomin opinnot.

Päätin sitten toukokuussa lopettaa opinnot.

Mitä nyt?

Keskustelin opon ja kuraattorin kanssa, miltä tuntui. Toki minua harmitti päätös, mutta siitä pääsi nopeasti yli. Kiitin opoa ja kuraattoria, kun olivat olleet tukena tämän ajan.

Helpotuksen tunne virtasi kehon läpi. Latailin koulun pilvestä tiedostot. Haikeus iski, kun katselin mitä sitä oli tullu tehtyä. Keitten kanssa olin tehnyt ryhmätöitä. Jotku heistä olivat jo valmistuneet. Siitä tuli surkea olo.

Sinnillä sitä on vetäny koko elämän. Muistan lukiossa jo olleen haasteita jaksamisen kanssa. Ammattikoulu oli fyysisesti raskasta. Olin jo silloin luovuttamassa, mutta puskin sitten kokin tutkinnon loppuun. IT-tradenomin tutkinnonki meinasin jättää kesken. Kai sitä on sinnikäs tyyppi, mutta pitää oppia luovuttamaan.

Nyt sitä elellään epävarmassa tilanteessa, kun lääkärit terveyskeskuksessa ja Kelassa tulkitsevat erillä tavalla toimintakykyäni. Terveyskeskuksessa sanotaan joo, Kelassa ei.

Eiköhän asiat järjesty ennen pitkään.